Olet rakkauden valossa ♡

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Sisäinen voima

Sisäinen voima 


Huomio sisäänpäin kääntyneenä,
ei häntä ulkoiset myrskyt heilauta.
Katse lempeä, silmät suljettuina.
Vain yhtä on hän kanssa kaiken muun,
joka ympärillä samaa ilmaa hengittää
ja sykkii samaa tahtia maailmankaikkeuden kanssa.


Oletko koskaan ajatellut, että yhtymällä sisäiseen voimaasi, voisit toimia tilanteissa siten, miten olet unelmoinut - rauhallisesti, varmasti, viisaasti? Minulle siihen yhtyminen on auttanut jopa matkapahoinvoinnissa. Tietenkin haluan kertoa teille tuon upean kokemuksen.

Matkustin syksyllä Tallinnaan kuuntelemaan aivan upeaa Estas Tonnea (katso Youtube-video). Olin ostanut liput laivaan. Juuri matkustuspäivinä oli aivan mieletön merenkäynti. Istuin laivan keulalla sijaitsevalla osiolla oman pöytäpaikan rauhassa. Heti matkaan lähdettyä tiesin, että matkasta tulee pitkä ja haastava, sillä keula alkoi nousta aaltoja myöten ilmaan - ja tippuvan alas aallokkoihin - jo ensimmäisen 10min matkaan lähtemisen jälkeen. No, aloin kärsimään hyvin vahvaa matkapahoinvointia (kuten aina ennenkin). Päätin kuitenkin, että minussa on se viisaus parantaa itseni tästä vaivasta, eikä haastavat olosuhteet tule saamaan minua taipumaan heidän tahtoonsa. Halusin ikään kuin vapautua olosuhteiden asettamista kahleista. Kysyin itseltäni, mikä auttaa minua tuossa tilanteessa. Aloin istumaan. Siirsin katseeni laineisiin, joita ei juuri erottanut jäätyneiden ja lumisten ikkunoiden takaa. Siirsin lisäksi huomion hengitykseen ja rinnan kohdilla olevaan sisäiseen voimaani, jolla on valta vapauttaa minut tuosta olotilasta ja joka on vapaa olosuhteiden myrskyjen vaikutuksista. Tein harjoitusta varmaan 15-30 min. Lopulta huomasin olevani valmis nukkumaan ja kävin pitkäkseni paikallani. Heräsin reilun tunnin päästä kun laiva oli turvallisesti Tallinnan satama-alueella. Tuolloin ymmärsin, ettei sisäinen voima ole vain sisäisesti "näkymättömästi" vaikuttavaa, vaan se on mitä suuremmin myös fyysiseen maailmaamme vaikuttava, jos hyödynnämme sitä. Paluumatka sujui samoin tavoin, iso merenkäynti, huomion siirtäminen, unet ja saapuminen Helsinkiin. Olin erittäin onnellinen näistä kokemuksista, sillä se antoi tärkeää vahvistusta siitä, että pystymme todella vaikuttamaan myös fyysiseen vointiimme, kunhan kuuntelemme sisimmän ehdotuksia ratkaisuista ja sitoudumme valintaan tehdä asioihin muutosta.

Sisäinen on voima on varmaan sellainen sisäinen kokemus, joka ilmenee kaikille ihan omin tavoin. Vaikka löytäisimme yhdenmukaisia sanoja selittääksemme sitä, niin tuskin kuvaisimme täydellisesti sitä toistemme kanssa samoin tavoin. Ainakaan kovin usein. Itse sisäinen voima voi tuntua jokaiselle hieman erilaiselta, sillä me kaikki olemme koostuneet erilaisista kokemuksista ja se, miten yhdymme tuohon sisäiseen voimaan, miten huomaamme ja tunnistamme sen, voi toimia hyvin eri tavoin ihmisten välillä.

Minulle sisäinen voima on sellaista rauhoittavaa, vahvistavaa ja rakastavaa voiman tunnetta sisimmässäni, joka antaa minulle juuri niitä asioita - lempeitä muistutuksia, täydentäviä ominaisuuksia tai viisauksia - joita tarvitsen kussakin hetkessä. Se ikäänkuin antaa sellaiset myönteiset ratkaisut ja avaimet, joita käyttämällä tilanteet etenevät luontaisella tavalla, tyynesti eteenpäin. Myönteisillä ratkaisuilla tarkoitan niitä, jotka ovat kaikkien korkeimmaksi parhaaksi, vaikka ne eivät sinä hetkenä tuntuisikaan kaikista parhaimmalta. Tietenkään ei niitä aina osaa käyttää, varsinkaan läheisten ihmisten tai tilanteiden kanssa, joihin liittyy vahva tunnelataus. Silti se antaa ratkaisuja ja avaimia, jos muistaa niitä pyytää.


Harjoitus:


  1. Etsi mukava istuma- tai makuuasento.
  2. Hengitä 3 kertaa syvään ja anna jännitysten kulkeutua uloshengityksen mukana pois.
  3. Tunne jalkasi vahvasti maata vasten. Tunnustele varpaita, jalkapohjia, kantapäitä ja anna niiden levätä raskaana lattiaa vasten. 
  4. Siirrä huomio hengitykseesi. Sisään. Ulos. Rauhallisesti, 5 kertaa.
  5. Tunne rintasi keskellä olevan suuri voima. 
  6. Huomaa kuinka se syttyy sisäisen liekin tavoin ja sen liekki laajenee peittämään koko rintakehäsi.
  7. Tunne, kuinka sisäänhengitys tuo ilmaa tuolle sisäiselle liekillesi. Tunne, kuinka uloshengitys vahvistaa tuon liekin paloa. 
  8. Pidä yllä mielikuvaa liekistä tai jostain muuta sinulle sopivasta ja jatka hengittelyä. 
  9. Tulet hiljalleen tietoiseksi mahtavasta voimasta sisälläsi.
  10. Sisäinen voimasi vahvistuu entisestään pidät huomiosi siinä.
  11. Salli itsesi kokea valtava viisaus, joka asuu sisälläsi. 
  12. Voit kysyä sisimmältä neuvoa johonkin tilanteeseen. Anna ratkaisujen ja neuvojen nousta mieleen. Tunnistat ne siitä, että niiden viesti on hyvin lempeä, rakastava ja usein ne ovat hyvin yksinkertaisia. 
  13. Kiitä sinua itseäsi, sillä olet antanut sisäisen voiman viisaudelle mahdollisuuden nousta tietoisuuteesi.
  14. Tiedä sinussa olevan aina tuo pyhä viisaus ja suurempi voima. Se on yhtyvä aina sinuun kun annat sille hetken ja kiinnität siihen huomion. 
  15. Sisäinen liekki jää sisällesi palamaan, mutta hieman pienemmin.
  16. Voit lopuksi heilutella käsiä ja pyöritellä jalkateriä.


 ♡ Rakkauden valossa, Tiina 

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä <3 Elämä heittää juuri oppiläksyksi oman sisäisen voiman harjoittelua ihan käytännössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iive kommentistasi <3 Paljon rakkautta elämääsi <3

      Poista